Kuka minä olen?

Olen Stiina Hovi, hyvinkääläinen energiahoitaja ja koulutettu hieroja sekä graafinen suunnittelija ja taiteilija. Luonani asuu kaksi kissapoikaa ja valtava määrä viherkasveja.

Ihmisten auttaminen ja hyvinvointi on kiinnostanut minua pitkään. Tämä lähti liikkeelle omasta burnoutistani vuosia sitten. Kouluttauduin graafikon työni lisäksi hierojaksi ja opiskelin myös jäsenkorjausta. Ne ovat hienoja tapoja auttaa (itsekin olen saanut niistä apua), mutta eivät sopineet minulle työnä.

Nähtyäni Suomen Energiahoitajien webinaarin BodyMind Energy Balancing -menetelmästä ilmoittauduin kurssille. Tuntui heti, että tässä on nyt jotain juuri minulle!

Olin aiemmin käynyt energiahoidoissa, ja aina sen jälkeen olin rentoutunut ja mieleni oli kirkas ja seesteinen. Se ei ole minulle itsestään selvää, joten olin vaikuttunut. Olen tieteellinen ja skeptinen luonne, enkä osannut selittää itselleni mikä juju energiahoidossa oli.

Suomen Energiahoitajien koulutuksissa skeptisyyteni karisi, sillä sain vastaukset kysymyksiini ja ymmärsin, miten hoito toimii kehossa ja hermostossa ja miten se vaikuttaa sekä fyysisellä että psyykkisellä tasolla.

Stiina Hovi istuu hoitohuoneessa – energiahoitoon erikoistunut hyvinvointialan ammattilainen Hyvinkäällä.

Tällä hetkellä olen Tason 1 -diplomihoitaja ja parhaillani opiskelen jatkotason tekniikoita. Käyn itsekin säännöllisesti energiahoidoissa. Myös itsehoito on tärkeä osa energiahoitajan arkea. Koen puhdistumista, kun teen hoitoja tai käyn niissä. Olen saanut käsiteltyä vanhoja traumaattisia tapahtumia joko tunteiden ulos tulemisella tai unissa. Hyvin kiinnostavaa!

Olen saanut lukuisat kerrat hämmästyä ihmiskehon kyvystä parantaa itsensä. On hienoa havaita, kun asiakkaiden pitkäänkin jatkuneet vaivat helpottavat, keho rentoutuu ja poukkoillut mieli rauhoittuu. Virheasennot ja jännitykset poistuvat, jopa tapa seistä ja liikkua muuttuu, kun kehon energeettinen painopiste laskeutuu päästä lantioon ja jalkoihin.

Tämä on äärettömän kiinnostava matka ja minulle juuri sopiva tapa auttaa kanssaihmisiä voimaan paremmin. Pystyn tässä työssä yhdistämään koko elämänpolulla mukaan tarttuneet opit ja kokemukset ja niiden avulla olemaan avuksi muille.

Kiitos kun saan hoitaa!


Hyvinvointialan koulutukset
Koulutettu hieroja AT
Perinteinen jäsenkorjaus, 1 opintovuosi
Reiki I
BodyMind Energy Balancing Fyysisen kehon hoito
BodyMind Energy Balancing Energiakehon hoito
BodyMind Energy Balancing Tunnekehon hoito
BodyMind Energy Balancing Jatkotaso 1

Stiina Hovi hoitamassa asiakasta hoitopöydällä – lempeä energiahoito vapauttaa hermoston kuormitusta.

Kysyttävää energiahoidosta?

BodyMind Energy Balancing -hoito suunnitellaan aina yksilöllisesti asiakkaan tarpeet huomioiden. Jos haluat kysyä lisää, ota ystävällisesti yhteyttä tällä lomakkeella. Vastaan sinulle mahdollisimman pian.

Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.